Vuoden 2008 Finlandia-palkittu romaani on fetisismin juhlaa. Siinä sukkahousut kimmeltävät ja sifonkihuivit huljuvat. Sofi Oksasen Puhdistus (WSOY, 2008) kertoo 90-luvun alun Virosta . Maa on juuri irtaantunut Venäjästä ja lännestä virtaa haluttuja tuotteita, kuten töllöjä, kahvia ja sukkahousuja. Epävarmuus kuitenkin kaihertaa. Poljettava Singer on sittenkin parempi kuin uusi, sillä sähkön jakelusta ei ole takeita.
Austerin kirjat sisältävät tarinoita tarinoiden sisällä. Välillä kerronnassa on snobbailun makua, mutta monesti kirjailija onnistuu luomaan huikaisevia rinnakkaistodellisuuksia. Austerin New York -trilogian ensimmäisen osan avaa kirja City of Glass (1985, suomennettu nimellä Lasikaupunki .) Päähenkilö on Austerille mieleinen: kirjailija. Herra Quinn on eksistentialistinen sankari, joka ei tunne oloaan kotoisaksi omissa nahoissaan. Hän on itse asiassa mennyt vieläkin pidemmälle ja lakannut ajattelemasta itseään todellisena. Quinn elää dekkarihahmonsa, Max Workin, kautta, ensin kirjoissa, sitten myös arkielämässä. Minä olen sinä olet hän Kun herra Quinn saa puhelinsoiton, jossa kysellään Paul Auster -nimistä yksityisetsivää, hän ottaa miehen paikan. Tehtävänä on varjostaa miestä nimeltään Peter Stillman. Romaani edustaa postmodernismia, jossa merkityksiä ja identiteettejä rakennetaan ja puretaan. Minä olen sinä olet hän. Quinn on dekkarihahmo Max Workin lisäksi varjostamansa
CV | Bibliography | Nomad and travel books | Travel blog | Photos | In Finnish Päivi Elina Kannisto (formerly Rantanen) PhD, PhD Born in Virrat, Finland in 1970 Päivi Kannisto and Santeri Kannisto got married in 2004 and embarked on their endless journey in Brazil. Prior to her career as a global nomad, researcher and writer, she worked in a variety of jobs including management consultancy. The couple have written altogether twelve published books in Finnish and English, both fiction and non-fiction . Santeri Kannisto worked with Open Source and founded the leading Finnish Open Source software house SOT Finnish Software Engineering Ltd in 1991. The company was known of Best Linux, SOT Linux ja SOT Office products. Santeri ran the company until October 2004. Curriculum Vitae Experience Professional tourist 10/2004–
Kirjan tiedot | Kuuntele tai lataa maksuton äänikirja | Superrikkaat ja rutiköyhät mediassa Uusin Santerin kanssa yhdessä kirjoittamani kirja ”Superrikkaat ja rutiköyhät — Reppureissulla eriarvoistuvassa maailmassa” ilmestyy maaliskuun puolivälissä. Käsittelemme kirjassa eriarvoisuutta ja yhteiskuntien luokkiintumista eri puolilla maailmaa. Kirjan rakenne on samankaltainen kuin Vapaana elämisen taidossa , jossa vierailtiin erilaisten ihmisten luona eri puolilla maailmaa keskustelemassa heille tärkeistä asioista. Uusi matkakirja sijoittuu Australiaan, Yhdysvaltoihin, Guatemalaan, Malesiaan ja Japaniin.
Agota Kristofin timantti trilogia on joutunut Suomessa outoon valoon. Tarjolla on pelkkä johdanto, vaikkakin loistava sellainen. Kirjasarjan nerokkuus paljastuu kuitenkin vasta, kun kaikki kolme osaa on luettu. Agota Kristof on unkarilaissyntyinen, mutta nykyään Sveitsissä asuva ja ranskaksi kirjoittava kirjailija. Hänen maailmanmainetta niittänyt trilogiansa koostuu kirjoista Le grand cahier , joka on suomennettu nimellä Iso vihko (L'éditions du Seuil, Pariisi, 1986), La preuve eli Koe (1988) ja Le troisième mensonge eli Kolmas valhe (1991).
Riivaajat jää usein Dostojevskin muiden mestariteosten kuten Rikoksen ja rangaistuksen ja Idiootin varjoon. Tämä tarjoaa Dostojevskin ystävälle erinomaisen tavan päteä erilaisuudellaan etenkin, kun poliittinen melodraama on vasta tulossa uudelleen muotiin. Riivaajat kertoo panslavismin ja ateismin mukanaan tuomasta hämmennyksestä venäläisessä kaupungissa. Romaanin keskeiset henkilöt edustavat erilaisia ideoita, jotka nielaisevat heidät lopulta kokonaan. Kiehtovia hahmoja ovat esimerkiksi Jumalaan uskova ja samalla ateismistaan kärsivä Shatov sekä itsemurhaa täydellisenä vapauden keinona puntaroiva Kirilov: “Todellinen vapaus koittaa vasta sitten, kun ei pidä väliä sillä elääkö vai kuoleeko.” Historian hurma Juonen sanotaan seuraavan Venäjän 1800-luvun poliittisia tapahtumia. Moskovassa murhattiin opiskelijanuorukainen ja tapauksen yhteydessä paljastui vallankumouksellinen salajuoni. Juonen aivoista tuli esikuva romaanin eräälle keskeiselle henkilölle, Peter Verkhovenskylle. M
Tuskin mikään muu on kiehtonut ihmismieliä yhtä paljon kuin kuoleman jälkeinen elämä ja helvetti. Danten Jumalainen näytelmä on yksityiskohtaisuudessaan ainutlaatuinen tuonpuoleisen kuvaus, joka yltyy paikoin jopa riemukkaaksi ilotteluksi. Teoksen ensimmäisessä osassa Dante vaeltaa kärsimyksen kaupunkiin, kadotetun kansan joukkoon. Danten helvetti on kuin jättikokoinen tratti. Se on jaettu yhdeksään piiriin, joista kukin sijaitsee omalla jyrkänteellään. Tratin kärki on maapallon keskipisteessä ja sen kannen muodostaa maapallon päällinen osuus. Jokaisessa piirissä on paikka erilaisille synnintekijöille. Dante uskoi katolisen kirkon oppien mukaisesti seitsemään kuolemansyntiin, joita olivat viha, laiskuus, ylpeys, irstailu, kateus, mässäily ja ahneus.
Elämää Georgiassa -juttusarja Kerron juttusarjassa elämästämme Georgiassa kolmen vuoden ajalta ja esittelen juuri ilmestyneen kirjani Intuitionistin ympäristöä. Tervetuloa eksoottiseen Batumiin Kaukasuksen ikilumisen vuoriston kainalossa! Sarjan osat ovat: Giorgi, Kieltenopiskelua, Katukoirat ja Innovatiivista laskunmaksua. Tässä osassa tutustutaan Georgian kielen opiskeluun.
Elämää Georgiassa -juttusarja Kerron tässä uudessa juttusarjassa elämästämme Georgiassa kolmen viime vuoden ajalta ja esittelen juuri ilmestyneen kirjani Intuitionistin ympäristöä. Tervetuloa eksoottiseen Batumiin Kaukasuksen ikilumisen vuoriston kainalossa! Sarjan osat ovat: Giorgi, Kieltenopiskelua, Katukoirat ja Innovatiivista laskunmaksua. Tässä osassa tutustutaan Giorgiin.
Tilaa Takaportti | Kirjan tiedot | Tekstinäyte | Kirja julkisuudessa | Tiedote Internetiä työkseen suodattavaa poliisia, Karri Luomaa , kiristetään verkon välityksellä. Juttua selvittäessään hän sekaantuu kansainväliseen lapsipornorinkiin ja verkkorikollisiin, jotka hääräilevät laeista ja maiden rajoista piittaamatta. Hyvän ja pahan rajat hämärtyvät eikä kukaan ole enää turvassa. Tapahtumat alkavat purkautua, kun Tampereella tapahtuu terrori-isku ja venäläinen ohjelmoija vuotaa julkisuuteen löytämänsä takaportin, jota kuka tahansa pystyy hyödyntämään. Takaportin ovat kirjoittaneet Päivi Kannisto ja Santeri Kannisto. Kannistot avioituivat vuonna 2004 ja lähtivät kiertämään maailmaa rinkat selässään. Filosofian tohtori Päivi työskenteli aiemmin liikkeenjohdon konsulttina ja Santeri tunnetaan avoimen lähdekoodin pioneerina ja yrittäjänä. Tekstinäyte Ylikomisario Karri Luoma heräsi ja etsi katseellaan kelloa. Se oli kaksitoista. Oliko lauantai vai sunnuntai? Suuta kuivasi j